Kymmenes vierailukesä Eedilässä

Ryhmä vapaaehtoisia Lopen Eläkkeensaajat ry:n jäseniä on käynyt kymmenen vuoden ajan kesäisin tervehtimässä ja mm. ulkoiluttamassa Hoivakoti Eedilän iäkkäitä asukkaita Lopen kirkonkylässä. Maanantaina 22.7. pidettyä tapaamishetkeä juhlistettiin pienillä ohjelmanumeroilla sekä jäätelö- ja mansikkatarjoilulla.

– Kesällä 2010 aloitimme nämä käynnit yhtenä jäsentemme vapaaehtoisena harrastusmuotona, kertoo toimintaa vetävä Ritva Nummela. Hän on itsekin jo pitkälle veteraanivuosiin yltänyt toimelias eläkkeensaaja, joka muun ohella toimi pitkään Lopen yhdistyksen puheenjohtajana.

– Yleensä aloitamme tervehdyskäynnit Eedilässä alkukesästä, sitä mukaa kun sääolot sallivat ja porukka saadaan kokoon. Tänä vuonna aloitimme Juhannuksen jälkeen. Tähän harrastukseen on muodostunut yhdenlainen rinki, joka kokoontuu maanantaisin tänne asukkaita tervehtimään. Mukana on noin kymmenen yhdistyksen jäsentä.

– Olen huomannut, että useille Eedilän asukkaille käyntimme ovat tervetulleita virkistyshetkiä. Joillekin on tärkeää vaihtaa kuulumisia kylän asioista, mutta tärkeää on myös päästä kosketukseen uusien ihmisten kanssa, Ritva Nummela sanoo.

Kymmenettä vierailukesää Eedilässä juhlistettiin mm. yhdistyksen Lavis -kerhon  tanssijumppaesityksillä. Laulukerhon Arja, Riitta ja Heimo laulattivat asukkaita.  Tilaisuuteen oli hankittu myös nautittavaa; Selinin marjatila Launosista tarjosi tuoreet, makoisat mansikat ja yhdistys kustansi jokaiselle jäätelöt.

Eedilän väkeä on käyty tervehtimässä kymmenen kesän ajan.
Noin neljäkymmentä Hoivakoti Eedilän asukasta osallistui Eläkkeensaajien tapaamiseen.
Lopen Eläkkeensaajat ry:n Lavis -ryhmä pisti tanssiksi Eedilän pihalaatoilla.
Ritva Nummela on pitkäaikainen Eläkkeensaajien toimihenkilö.